torstai 30. elokuuta 2012

Short.

Taas vaihteeksi elämä tuntuu merkityksettömältä. En oikeestaan tiedä miksi.
Ei ole järkevää syytä oikeastaan tehdä mitään. Kaikelle on jokin kiertävä selitys.

Ei minun tarvitse koulussakaan ahertaa, kun en kuitenkaan hae ulkomaille opiskelemaan. En varmaan myöskään hae yliopistoon, en kuitenkaan osaa tai ole tarpeeksi kiinnostunut mistään. Menen varmaan töihin kaupan kassalle tai jotain.. Mitä minä tuolla laskimellakaan kun varmaan jollain halvemmillakin pääsisi läpi. En minä varmaan pitkää matikkaakaan tarvitse, lyhyelläkin pärjää. Ei sitä fysiikkaa kai tarvitsekaan pakollisten lisäksi lukea, vaikka kiinnostaisi, jos en sitten kuitenkaan kirjoita sitä. Mitä järkeä minun on mennä käymään kotopuolessa, kun kuitenkin joudun lähtemään sieltä. Sitten on taas vielä kurjempaa. Mitä järkeä yrittää koulussa tutustua ihmisiin, ei se onnistu. Tuntuu aika usein jotenkin ulkopuoliselle. Kaikki tuntee ainankin jonkun ja ovat muutenkin 'kaikkien' kanssa hyvissä ja lämpimissä väleissä. Aika ajoin tuntuu vaan sille etten haluaisi mitään muuta kuin palata takaisin, entiseen siis. Ja kaikkea muuta.

Nyt huomasin että ainankin laulaminen helpottaa hieman. Disneyn Kaksin Karkuteillä -animaatiossa on 2 ihaninta laulua. Valos ihme suo ja Valon kirkkaan viimein nään ovat niin ihania :>

Noh, ainakin odotettavissa kiva viikonloppu, en sitten tiedä mitä seuraavaksi. Haluaisin vain olla käymättä koulua ym. ja jäädä ystävien kanssa jonnekkin.

Joo, lyhyt ja ''ytimekäs'', hmph.

Tangled (Kaksin karkuteillä) - I Can See the Light (Valon kirkkaan viimein nään)

Ja se on muuten siistiä kun koulussa varmaan kaikki tietää Gangnam Stylen (ja varmaan osaa tanssiakin ;D) So here it is.

Ankstipanksti 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti