lauantai 11. elokuuta 2012

Ripari ja leaving..

Ohhoh..

 Ripari on nyt ohi, ei hitsi. Tuntuu siltä, että olisin vasta mennyt sinne eilen ja tullut samana päivänä pois. Se meni nopeasti, mutta olen ilonen jokaisesta päivästä ja muistankin jokaisen tarkasti. Porukka oli ihana. Kaikki ''pikkuset'' olivat aivan mahtavia ja lutusia, mutta ny tahdon kiittää ihanista ihanimpia isoskavereita.
 En olisi voinut toivoa parempia ihmisiä kanssani isostelemaan. Kerroin juuri ex-jalkapallovalmentajalleni Jackille Twitterissä siitä, että surullisinta tässä lähtemisessä on se, että tutustuin varmaan elämäni parhaimpiin ihmisiin vasta viimeisen viikon aikana. Tämä on siis oikeasti totta. Lähtö olisi varmaan miljoona kertaa helpompaa, jossen olisi tuolla riparilla tutustunut näihin mahtaviin tyyppeihin. Voi olla, että sunnuntaina tulee kyyneliä silmiin, kun viimeisen kerran ennen lähtöä halitaan (ja hipsutellaan ;>). Varmaan halaan enkä haluaisi koskaan päästää irti. Mie en pysty kuvailemaan sitä tunnetta kun olin tuolla isosten kesken patjakasassa tai hengailemassa saunalla yms. Se oli vain niin mukavaa ja ihanaa. Siellä tuli semmoinen olo että voisi jäädä sinne vain asumaan näiden ihmisten kanssa ja ei olisi huolia eikä murheita. Tunsin että tänne minä kuulun enkä haluaisi lähteä pois. En pysty oikeasti sanoin kuvailemaan kuinka loistavaa aikaa sain viettää tuolla leirillä. Porukka tuntui ihan perheeltä. Tulen kaipaamaan näitä kanssaisostelijoitani varmaan eniten kaikista. Whaaaa :''''< Sanon vaan et luvatkaa miulle ettette häviä mihinkää ja pysytte yhteyksis! Joohan..?
 Riparista jäi hyvä ja haikea mieli kylläkin kokonaisuudessaan. Omaan ripariini verraten tämä oli huimasti parempi. Inhottaa toisaalta lähteä Tampereelle, sillä en usko että pääsen enää sitten isoseksi. Näenhän minä ihmisiä toki isoskoulutuksissa ja nuortenilloissa, mutta silti. Sanoisinko että vituttaa. Tutustuin riparilla myös ihaniin pikkusiin ja varsinkin oma ryhmäni oli ihana ♥ jään tosiaan kaipaamaan heitäkin. Ja vasta tänään aloin huomata että huomenna lähden, mutten siltikään vielä tajua. Ei tunnu siltä, että muutan. Ei tunnu siltäkään, että uusi koulu alkaa. Kuvittelen varmaan vieläkin että näen maanantaiaamuna Huttusen tai kuulen Pekan suloäänen :3 Jään kyllä kaipaamaan kaikkea vanhaa, mutta odotan toisaalta innolla kaikkea uuttakin.
Toivottavasti Tampereelta löytyy ihania ihmisiä, vaikkei ketkään heistä pysty korvaamaan täältä teitä :>

Na ja... Nähäähän me vielä. En nyt sanonut varmaan puoliakaan mitä alunperin ajattelin kun en muista, mutta joo :3

Pakko laittaa joitain ihania soundtrackeja kuvailemaan fiiliksii :D

Phantom of the Opera - Think of me (ei nyt elokuvamerkityksessään mutta silti ♥)


 Kung Fu Panda, tui tui tui.
 
 Sanni, Hhe hehee..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti