maanantai 21. toukokuuta 2012

Any problems?

Jos nyt kerran on aloitettu ja kaiken lisäksi järkevästi, voisihan sitä jatkaa vähän jostain muusta.

Noniin. Olen hyvin pahoillani, jos satun loukkaamaan jotakuta. Esim. niitä, joille tämä 'ongelma' on ongelma.

Minulla on ongelma, sillä en ole enää tyytyväinen arvosanoihini, taisiis... Tuntuu, että koko koulu pyörii vaan arvosanojen ympärillä, eikä mikään, mitä teet ole tarpeeksi hyvin. Olen laskujeni (Kyllä, lasken arvosanojen keskiarvoja ja pidän tarkkaa kirjaa kaikista kokeista) mukaan parantanut koenumeroitani (keskiarvollisesti) syksystä n. puolella numerolla (0,4). Ehkä tämä johtuu siitä, että olen hakenut TYKiin, johon hakiessani jokaisella arvosanalla on päättötodistuksessa merkitystä. Se on ihan nipin napin. Asetan aina enne koetta tavoitteen ja tottakai olen pettynyt, jos alitan sen (ja iloinen, jos ylitän)! Toiset opettajat nostavat numeroni 8½:sta ylöspäin, toiset alaspäin huolimatta siitä että käyttäydyn samoin.

Jotenkin pelottava ajatella, että päälle kymmenen päivän jälkeen ei välttämättä näe vuosiin joitakin ihmisiä, lähinnä koulukavereita. Olen lähdössä yksin uuteen kouluun, kun muut jäävät lähimpiin lukioihin/ammattikouluihin. Aika pelottava ajatus näin pienelle ja uusia pelottavia ihmisiä (suurpiirteisesti) pelkäävälle. Sanovat että ole oma itsesi niin saat nopeasti kavereita, mutta myös että hymyile ja ole puhelias/avoin ym. Hmm... Jos olen uusien vieraiden ihmisten keskellä puhelias ja avoin, en ole oma itseni... Njääh, kaipa minä päälle 700 (mahdollisesti, jos sinne pääsen) oppilaan koulusta jonkun kaverin saan. Toivottavasti tulen vielä näkemään useasti vanhoja ystäviäni täältä :/

Etsin juuri Spotifyn kautta uusia bändejä ja artisteja... Aika huonolla menestyksellä.

13vrk. kesälomaan...
16vrk. EKLU:n sporttileiriin
25vrk. Yhteishakutuloksiin
28vrk. Oronmyllyn suurleiriin
75vrk. Riparin alkuun
84vrk. Konfirmaatioon
85vrk. Koulun (mahdolliseen) alkuun...
11 h. Koulupäivän alkuun

Olimme tänään Arkkiparkki -kerhon kanssa Vivamon raamattukylässä ja...
Ostin sieltä HB:n levyn!!! Nyt minulla on 3 HB:n levyä ja yhteensä 8 gospel-levyä (ottaen huomioon, että tulin niin sanotusti uskoon viime syksynä ja ostin ensimmäiset levyni lokakuussa 2011, se on paljon... Laskettuna mukaan että minulla on myös 3 [gospel]bändipaitaa)
Uuu! Juu, löysin myös netistä HB:n nuotteja, niin pääsee soittamaan.
Ja btw. saan kaiketi tuotapikaa viuluni korjauksesta, joten voin alkaa harjoitella Idän Ihmeitä :D

Tässä ihana maistiainen HB:n musiikista (HB - Minä Olen. Sen sanoitus on suoraan Raamatusta, joten jotkut pitävät sitä erikoisena. Minusta se on vaan loistava!)

Heipati Hei!!! (P.S. Keskiarvoni... se ei ole ollut alle 9 koko yläasteaikanani :S)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti