Jatkanenkohan

Edelliseen blogipostaukseeni viitaten(, vaikka nyt olen tosin hyväksynyt tilannettani ja yritän olla ajattelematta pahinta, eli sitä että olen pääsiäisloman yksinäisyydessä. No näempähän ainakin mummoa ja ukkia :3 )

Ehkä mie olen huomionkipeä. Sitä se vaan. Ikävää, huomionkipeyttä ja kieroa itsekkyyttä. Niin minä sen määrittelisin. Siksi en uskaltaisi millään valittaa kyseisestä aiheesta, eli yksinäisyydestäni, sillä en haluaisi olla huomionkipeä. Mutta sitähän minä olen, vaikken sitä ilmoille toisikaan! Hävettää myöntää olevansa huomionkipeä, sillä huomionkipeydellä sattuu olemaan huono maine. Ehkä se on kuin itserakkaus. Kun se tulee tiettyyn pisteeseen, sitä ei voi sietää. Jos huutelee julkisesti olevansa itserakas ja hehkuttaen sitä, tai julistaa huomionkipeyttään, ei sellaista jaksa.

Ahem... Mie ostin just luonnospaperia, ja ajattelin että  jos alkas sille piirtämään ton ruutupaperin sijaan. Ps. Alphonse on sika komee.

Ps. Teen lomalla pashaa, tervetuloo syömää.