Mielestäni jokainen ihminen on kaunis. Tai ainakin henkilökohtaisesti näen jokaisessa ihmisessä jotain kaunista. Tajusin tämän yksi päivä tänävuonna. En muista milloin, mutta muistan kuinka outoa se oli ja on yhä.
Sanonta 'kauneus on katsojan silmissä' on oikeasti todella totuudenmukainen. Jos otat asenteen, ettet pidä jonkun ihmisen ulkonäöstä (jos vaikkapa jokin tietty piirre sinua erityiseati häiritsee), et vain pysty näkemään hänen hyviä puoliaan. Voi olla, ettet koskaan kiinnitä huomiotasi johonkin piirteeseen. Lyhyillä katseilla jää huomaamatta paljon. Silmät, nenä, suu, kulmakarvat, kasvojenmuodot ja hymykuopat. Asioita on paljon. Itse en ole kaikkea edes kauan tuntemiltani ihmisiltä katsonut. Pieninkin asia voi olla kaunis. Vaikka katsot silmiin keskustellessasi, et luultavasti anna tilanteessa paljon arvoa iiriksen värin vivahteiden, silmien muodon tai vaikkapa ripsien katsomiselle. Monessakaan tilanteessa et luultavasti katso ihmisten huulten muotoja. Stereotypia on että aina huomioidaan vain iso nenä ja kaksoisleuka. Tai.. hehe ..kaulaviivat* xD
Tässä asiaa mietiskellessäni katselin ympärilleni etsien mielestäni kauniita piirteitä. Vastapäisellä miehellä oli mielestäni esimerkiksi ihanat kulmakatvat, toisella taas kauniit silmät. Maailma on täynnä kauneutta, se pitää vain löytää.
Ps. Jos luulet, että on joku jossa ei ole minunkaan mielestäni mitään kaunista niin let me know!
Itsekään en ole täydellinen, vaikka "nobody's perfect". Omistan mielestäni liian ison nenän, johon olen tosin tottunut sillä tajusin että se kuuluu minuun. En pidä kasvojeni pyöreydestä, 'kaksoisleuoistani' tai lukuisista kaulaviivoista. En ihannoi sitäkään, että hampaani ovat edelleenkin hieman vinot. Olen ollut kateellinen ihmisille, joilla on hymykuopat, kapeat kasvot tai muuten vain kaunis naamavärkki. Olen onnekseni oppinut arvostamaan itseäni kunnolla varmaan n. vuosi sitten. Olen tottunut elämään ns. epäkohtieni kanssa ja pitämään niistä osana minua. Elämä on helppoa kun oppii arvostamaan itseään. Itse olen ehkä jo puolimatkalla siihen. Kun silloin joskus opin ulkonäköäni arvosyamaan, ei enää ollut ahdistusta eikä väliä siitä että olenko forever alone. Tuli vähän luottamustakin itseensä. En itse osaa sitä sanoa, mutta veikkaisin että minusta tuli hieman itsevarmempi ihminen. Ehkä se on heijastunut sitten vähän uloskinpäin. Ehkä enemmäb niin. Aluksi se olikin vain ulkoisesti itsevarmuutta. Pääni sisällä se oli mielestäni vain välinpitämättömyyttä ulkonäköäni kohtaan. No, siitä on onneksi hieman kasvettu ulos.
Ps.Kuinka itserakkaalta kuulostaa sanoa, että tämä tuli mieleeni katsellessa itseäni junan ikkunasta?
Sanonta 'kauneus on katsojan silmissä' on oikeasti todella totuudenmukainen. Jos otat asenteen, ettet pidä jonkun ihmisen ulkonäöstä (jos vaikkapa jokin tietty piirre sinua erityiseati häiritsee), et vain pysty näkemään hänen hyviä puoliaan. Voi olla, ettet koskaan kiinnitä huomiotasi johonkin piirteeseen. Lyhyillä katseilla jää huomaamatta paljon. Silmät, nenä, suu, kulmakarvat, kasvojenmuodot ja hymykuopat. Asioita on paljon. Itse en ole kaikkea edes kauan tuntemiltani ihmisiltä katsonut. Pieninkin asia voi olla kaunis. Vaikka katsot silmiin keskustellessasi, et luultavasti anna tilanteessa paljon arvoa iiriksen värin vivahteiden, silmien muodon tai vaikkapa ripsien katsomiselle. Monessakaan tilanteessa et luultavasti katso ihmisten huulten muotoja. Stereotypia on että aina huomioidaan vain iso nenä ja kaksoisleuka. Tai.. hehe ..kaulaviivat* xD
Tässä asiaa mietiskellessäni katselin ympärilleni etsien mielestäni kauniita piirteitä. Vastapäisellä miehellä oli mielestäni esimerkiksi ihanat kulmakatvat, toisella taas kauniit silmät. Maailma on täynnä kauneutta, se pitää vain löytää.
Ps. Jos luulet, että on joku jossa ei ole minunkaan mielestäni mitään kaunista niin let me know!
Itsekään en ole täydellinen, vaikka "nobody's perfect". Omistan mielestäni liian ison nenän, johon olen tosin tottunut sillä tajusin että se kuuluu minuun. En pidä kasvojeni pyöreydestä, 'kaksoisleuoistani' tai lukuisista kaulaviivoista. En ihannoi sitäkään, että hampaani ovat edelleenkin hieman vinot. Olen ollut kateellinen ihmisille, joilla on hymykuopat, kapeat kasvot tai muuten vain kaunis naamavärkki. Olen onnekseni oppinut arvostamaan itseäni kunnolla varmaan n. vuosi sitten. Olen tottunut elämään ns. epäkohtieni kanssa ja pitämään niistä osana minua. Elämä on helppoa kun oppii arvostamaan itseään. Itse olen ehkä jo puolimatkalla siihen. Kun silloin joskus opin ulkonäköäni arvosyamaan, ei enää ollut ahdistusta eikä väliä siitä että olenko forever alone. Tuli vähän luottamustakin itseensä. En itse osaa sitä sanoa, mutta veikkaisin että minusta tuli hieman itsevarmempi ihminen. Ehkä se on heijastunut sitten vähän uloskinpäin. Ehkä enemmäb niin. Aluksi se olikin vain ulkoisesti itsevarmuutta. Pääni sisällä se oli mielestäni vain välinpitämättömyyttä ulkonäköäni kohtaan. No, siitä on onneksi hieman kasvettu ulos.
Ps.Kuinka itserakkaalta kuulostaa sanoa, että tämä tuli mieleeni katsellessa itseäni junan ikkunasta?
 |
| Tämän syksyn kuva, vanhahko tosin. Itse pidän tässä kasvoistani. |
 |
| Otettu Vivamon Raamattukylässä. Värit heijastuvat kauniisti ikkunasta kiviseinälle ♥ |
| Christina Aguilera - Beautiful |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti