Lonelyness.

Olen niin itsekäs että toivon ja odotan, että joku ottaisi minuun yhteyttä illoin. Odottelen sivusilmällä, joskus ja usein myös koneella istuen, että joku tulisi facebookkiin ja ottaisi kontaktia. Kulutan hyvää aikaa, jota voisin käyttää muuhunkin, siihen, että istun koneella odottaen jotain mitä ei 6/7 kerroista tule.

Ei se mitenkään voi yksinkertaisesti johtua ajanpuutteesta tai sitten peolpe have to sort out their priorities. En mie tiedä mistä se johtuu, vai olenko mie vaan itsekäs. Tarvitsenko mie enemmän heitä kuin hyö minua, kun mie satun vaan olemaan enemmän aikaa ilman oikeasti läheisiä ihmisiä. Mie toivon/arvaan että se johtuu tästä. Mie en nimittäin vaan pysty ymmärtämään miten ihmisillä ei muka olisi aikaa. Mie olen koulussa, suurinpiirtein saman ajan kuin muutkin, n 7-7½ h/päivä. Minulla ei ole täällä koskaan kukaan muu valmistamassa ruokaa, mikä tarkoittaa sitä, että aikaani kuluu joko ruuan valmistukseen tai sen hakemiseen. Myös joinakin päivinä tiskaus ja siivoaminen ovat erittäin aikaa vieviä pakollisia harrastuksia. Läksyissä olen joustava, ehkä sitten muita joustavampi. Pakolliset ja tarkistettavat esseet ja kirjoitelmat teen ja käytän niihin aikaa (kunhan fiilikseni ei ole tällainen kuin nyt). Ihan jokapäiväisiin läksyihin en aina jaksa laitaa tunteja, joten teen ne mitkä koen tärkeiksi. Ei ole aivan hirveästi opiskelumenestys kärsinyt, ei ole ei. Silti miulla olisi koko päivä aikaa koulun jälkeen olla yhteyksissä jollain tavalla. Muut tehtävät saa jäädä siksi aikaa. Ehkä miun ei ole tarpeellista tuntea itteäni näin hylätyksi silloin kun muutamaan iltaan en saa jutella kuin oman isän kanssa, mutta mie en oo vieläkään tottunut tähän. Peruskouluaikana oli läheisiä ystäviä ympärillä ilmielävinä 5krt viikossa ja viikonloppuisinkin oltiin jollain tasolla yhteyksissä, perhe oli siinä kokoajan. Mie vaan taidan tarvita jotain viestiä että joku välittää, taisiis kun se ei välity jos ei edes kuule toisen olemassaolosta. Okei, kaikki muut on ihan yhtä oikeutettuja ajattelemaan että miksen mie ota yhteyttä. Mie vaa satun olee niin itsekäs ja syvällä omassa itsesäälissäni etten pysty ottamaan yhteyttä. Ajattelen vaan että kaikki on niin kiireisiä että tuskin ne kerkeää miun typeriin viesteihin vastaamaan kun ne ei kerkeä laittamaankaan niitä.

Ääh, jääköön keskeneräiseks. Tänään pitäs nimittäin kirjoittaa saksan ja enkun kirjoitelmat ja tehdä äidinkielen kirjallisuuspuheenvuoro, kaikki huomiseksi. Tietysti mukaan myös läksyt jotka obviously taitavat jäädä... Vaikea ryhtyä mihinkään ko heti kun alkaa ajattelemaan esimerkiksi tätä niin rupeaa itkettämään ja ei huvittaisi mikään.

Mo. Taas.

Uujee. Taas vaihteeksi tällainen ilta.

Miksi miulta aina katoaa tää inspiraatio kirjoittamiseen...

Ahdistus, kun pitäisi jo olla nukkumassa. Univelka kasvaa ja kasvaa. Ja koulu ahdistaa taas jostain syystä. Odotan jo pelolla joulukuuta, kun laitteistotekniikan stressaavin osa alkaa. Jos joudun luomaan hirveästi itse siinä projektissa, viime helmikuu varmaan uusiutuu... Silloinkin taisi olla jonkinlaista stressiä, kun eteenkin iltaisin olin niin väsynyt ja turhautunut etten jaksanut liikkua tuumaakaan ja lysähdettyäni olohuoneen sohvalle, kappas keppanaa, itkin. No itkeminen on ilmeisesti minulle yleistä, hyvässä ja pahassa mielessä. Elokuvat ovat inhottavia itkettämisessä, jos siinä mielentilassa sattuu olemaan. Jos olen oikein onnellinen joidenkin puolesta, itken. Jos olen surullinen toisten puolesta, itken. Jopa joissakin kohtauksissa, mitä ei ole tarkoitettu erityisesti herättämään suuria tunteita, itken. Miksiii.. Vaikka ei siinä mitään. Se on aina yhtä helpottavaa, itkikö sitten ilosta tai surusta. Jooh..


No nii hitto... Tajusin tässä juuri että mie olen täällä Tampereella oikeasti kaiken ulkopuolella. Mie oon oikeasti eristyksissä täällä. Kaikki mitä maailmalla, tai edes Suomessa tapahtuu ei kantaudu korviini. Miula ei ole aikaa katsoa/lukea uutisia. En mie tiedä ees mistä ystäväni puhuvat. Miusta välillä tuntuu taas niin yksinäiselle ja eristyneelle. Joo, saan ehkä täältäkin joskus ystäviä joo, mutta ei se ole sama asia. Mie en tiedä enää mistään mitään. Ehkä mie oon alkanu jo toteuttaa elämääni eristäytymällä yhteiskunnasta. Nyt on kyllä sellainen olo että ''I feel so lonely, nobody gets me, I feel so unhappy''. Mistäköhän tämäkin anksti taas johtuu... Pitänee kai odottaa viikonloppua ja toivoa parasta. Viikonlopun pitäisi oletetusti olla hyvä. Saisi luvan ollakin, tai sitten... niin...
   Mikä vittu minua oikeasti vaivaa! Sorruin taas kyyneliin kuten tuota edeltävää kappaletta kirjoittaessakin. Ei miulla edes ole mitään syytä. Vielä oudompaa siinä on se, että romahdin kun Oskari toivotti hyvää yötä. Olenko oikeasti niin ahdistunut etten kestä enää sitäkään kun joku niin tärkeä toivottaa suloisesti hyvää yötä as always. Tai sitteon olen vain pieli säälittävä olento jonka pitäisi asua jossakin Sumuvuorten luolassa yksinäisyydessä. Mie olen vaa yksinäinen enkä ansaitse yhtään mitään. Mitään. Murehdin koska olen vain niin yksin ja eristyksissä enkä juuri nyt jaksa nähdä loputtomasti vaivaa uusien ystävyssuhteiden rakentamiseen, sillä on muitakin asioita joihin pitäisi keskittyä. No, skippaan jo niitäkin. Ja minulla vain ei riitä energiaa. Ei ihme että murrun, sillä takana ovat neljän tunnin yöunet, eikä seuravien yöunien kestosta ole vielä tietoakaan. Ja asdfghjkl...


Mutta (a)pointti oli siinä että kun menen Ruokolahdelle, kaikki puhuvat jossain vaiheessa viikonloppua asioista joista olen täysin ulkona. Asioita, jotka kaikki tietävät. Asioita, joista olen maksimissaan kuulut vain mainittavan ohimennen. Damn . . .

ps. Uusi Bonditunnari kusee. Olen lievästi vittuuntunut maailmaan joten sanon sen suoraan. Kuuntelin sen kerran ja puolivälissä en enää kuunnellut edes puoliteholla. Siinä ei ollut sitä jotakin. Piste.

Yksi kahdesta parhaimmasta Bond-teemasta. Goldfinder, vuodelta 1964

Toinen parhaimmista. You only live twice, vuodelta 1967

Pahoittelen jo tästä sisällöstä #ankst

Melankolia. Mutta ihanat ihmiset ympärilläni :)

 Anna Puu - Melankolian riemut

Hohhoijjaa... Olin eilen illalla nuortenillassa kauniskalliolla ja sanoisinko etten olisi voinut viettää lauantai-iltaani paremmin. Illoissa on aina ihania ihmisiä ja muutenkin mukavaa! Siellä ON aina ihania ihmisiä, vaikka yksi heistä haluaa välillä leikkiä ettei olisi. Siellä tunnen oloni kotoisaksi ja jotenkin rentoudun ja olen (useimmiten - hohoo) oma itseni.
Tänä aamuna kun heräsin, jäin hetkeksi sänkyyn makoilemaan. Olin haikealla mielellä. Jotenkin se vain on, että aina kun minulla on ollut mahtavaa täällä srk-porukoissa, olen sen jälkeen apea. Alakuloisuus hälvenee varmaan vasta kun joku ottaa taas yhteyttä tai tunnen oloni kotoisaksi välillä koulussa. Päivän mittaan olen vain vajonnut syvemmälle, kunnes nyt pääsin kirjoittamaan asioista blogiin. En nyt vieläkään, enkä luultavasti iltaankaan mennessä tästä piristy, mutten sentään enää toivottavasti murehdi tämän enempää.

Perjantai oli ihana päivä koulussa. En tosin ehkä pysty sitä nyt kunnolla hehkuttamaan, kun olen alamaissa, mutta aina voi yrittää.
Siis, perjantaina meillä oli RO-tunti alkaen 9.35, ja se sattui siis sopivasti hyppytunnille. Siellä huomasin, että luokkani on huippu ja täynnä ihania ihmisiä! Samalla opin lähes kaikkien luokkalaisteni nimet. Pari vielä uupuu.

Ainiin! Äiti ja isä ovat muuttamassa luultavasti Imatralle. Tätä taloa on käynyt jo kiinteistövälittäjät katsomassa ja laittavat kai myyntiinkin. Olen kokoajan sanonut tätä taloa kodiksi ja muutettuani Tampereelle, Tampereen asunto on ollut vain asunto. Mitä minä sitten kutsun kodiksi, kun vanhemmat asuvat jossain Imatralla *ynf* ja minä Tampereella. Tällä hetkellä veikkaisin, että Tampereen asunnosta tulee pian koti. Ainakin toivon niin. Imatralle en haluaisi. En nimittäin tiedä majoittaudunko mummolaan viikonloppuvierailuilla, jos vanhempani muuttavat. Nuortenillat ovat täällä Ruokolahdella ja niin ovat ystävänikin. En usko, että lähtisin useinkaan yömyöhällä ajamaan Imatralle nuortenillasta tai että saisin sinne kyytiä. Saa sitten nähdä jos talo menee kaupaksi.

Taidan lähteä tästä pakkaamaan ja masentelemaan :P

 Charlene Kaye - Skin And Bones ft. Darren Criss <3

Emokyyneleet, menee ylämäkeen. Melankoliaa.