Kun tekisi vaan mieli paiskoa tavaroita tai...

 ...lukittautua sisälle uppoutuen tietokonemaailmaan.

Mie en tykkää kesälomasta.

Sitä vaan vieraantuu ihmisistä... ihan kuin en muutenkin ensivuonna olisi erossa kaikista. Vituttaa Ärsyttää vaan ihan hirveästi koko homma, taisiis-
Minusta on ihana muuttaa Tampereelle ja päästä oletetusti ihanaan uuteen lukioon ja saada toivonmukaan uusia ystäviä, mutta kesälomallakaan en näe juuri yhtään ystäviä, ehkä vain pari hassua kertaa. En ole sellaista tyyppiä, joka soittelee ja kyselee ihmisiä lähtemään kaikkialle. Ehkä olenkin, mutta innostus ja uskallus meni siitä silloin kun joutui rakentamaan erilaisen pohjan ystävyyssuhteille. Ennen minulla oli yksi paras ystävä, pari hyvää ystävää ja kavereita. Nyt minulla ei ole enää sellaista ystävää, jonka kanssa jakaa asiat. Minulla voisi hyvinkin olla, mutta en ***** uskalla luottaa enää kehenkään niin paljon (se ei johdu siitä, että epäilisin ystävieni luotettavuutta, vaan siitä että olen nykyään itse yhtä pelokas kuin jänis). Pelkään kai ystävieni lähtevän luotani, kun olen päästänyt heidät tarpeeksi lähelle. Nämä samat tunteet pyörivät sisälläni koko ajan, vaikken niitä ajattelekaan, ja se on tuskallisen turhauttavaa. Ensin en edes kaivannut vakavampaa juttuseuraa, sillä pääsin nopeasti ystävieni mukana syvemmälle oman luokkani piiriin, ja minulla oli mukavaa ja hauskaa. Pikkuhiljaa silti aloin tarvita jotakuta, jonka kanssa jakaa ihastukset ja puhua maailman menosta. Nykyään ainut, joka tietää salaisuuteni (vaikkei kaikkia) on päiväkirjani. Päiväkirja on kyllä hyvä ''kuuntelija'' ja pitää salaisuudet, mutta on huono lohduttaja ja neuvonantaja. Olen aina ajatellut, näin jälkikäteen, että ''parhaiden ystävyyssuhteideni'' päättyminen johtui määräilystäni (sanoisin etten ole ollut (ole vieläkään?) mikään hirveän myötäilevä osapuoli) tai jostain muusta, mutta täytyy kyllä myöntää että jos kaverin mielipide oli joku, niin kyllä helposti tämänkin tytön mielipide saattoi usein olla kiikunkaakun tai ''emmiekää oikein tiiä''.

Ehkä haluan tästäkin nobodytotalk -syystä vaihtelua elämääni. Muuttaa jonnekin muualle, tutustua ihmisiin, jotka eivät tiedä minusta mitään. Jo ajatuskin siitä jotenkin helpottaa, mutta myös saa apeaksi, sillä minä todella haluaisin pitää ystäväni täältäkin läheisinä.
No, jos joku ei jaksa minua se ei ole minun ongelmani. Minä olen se mikä olen, eikä kukaan ole täydellinen. Jokaisessa on huonoja puolia ja jollekin ylenpalttinen energisyys voi olla toisessa niin ärsyttävää ettei sitä kestä, kun taas toisesta hiljainen ja ujo voi olla turhauttava.

Sorry, this is my opinion.

Ehkä aina kun jokin asia on huonosti, jokin masentaa tai on vain alemmuuskompleksi, pitäisi joskus välillä höllentää nutturaa ja sanoa asialle vaan että vitut. Itselleni nämä tunteet ovat liiankin tuttuja, mutta silloin kun jokin mättää, en osaa ajatella ettei se mitään ja että teen kaiken niin kuin itse näen parhaaksi ja teen kaiken niin hyvin kuin osaan. Sanotaan, että jokainen on hyvä jossain, mutta minulle ei riitä olla hyvä jossakin. Minun täytyisi olla paras jossakin. Se on aika epärealistinen ajatus, sillä en koskaan tee mitään edistääkseni sitä. Ehkä minun ei tarvitse olla paras, mutta aina kun olen tekemisissä jonkun sellaisen kanssa, joka on minua parempi asiassa, jossa haluaisin olla/olen hyvä, tulee olo että ''fuck this shit''. En mahda sille mitään. Varsinkin kun kehittymismahdollisuuteni moneen ovat huonot harjoitteluajan ja tarvittavien välineiden ym. vuoksi, niin ärsyttäähän se. Joitakin taitoja voisin kehittää, mutta kun juuri ne eivät tunnu tärkeimmiltä.

Minusta on vähän outoa sanoa, että joku on itsekäs, epäitsekkäästi. Eivätkö kaikki ole itsekkäitä joissain tilanteissa (jos tiedät jonkun joka ei ole, niin kerroppas)? Itse en ainankaan heti ajattele ketään muuta kuin itseäni tosi monessa asiassa (en osaa lonkalta sanoa milloin olisin ajatellut ensin jotakuta toista). Se kuulostaa superitsekkäältä ainankin omiin korviini, mutta se on totuus. Usein ajattelen ensin että tekaisempa tässä kivat korvakorut ja vasta niiden ollessa puolimatkassa tulee mieleen, että voisin antaa ne lahjaksi. Toisaalta omahyväisin itsekkyys löytyy siitä, kun olet hankkimassa toiselle jotakin, mutta haluatkin sen lopulta itsellesi (ja et raaski enää antaa sitä).

Musiikki puolelta valitsin nyt The Wanted:in. Tässä heiltä pari biisiä:
Ensin hyvä ''Lightning''

Toisena tosi, tosi hyvä ''Warzone''

 Kolmantena merkityksellinenkin biisi ''Lose My Mind''

Laittaisin tähän vielä yhden, mutta saatte vain linkin :P
Mo, purin tunteitani.

 1.7. Oli kerran angsti-ilta. Pahoittelen tästä.